sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kuulumisia ja kuvia

Sain nyt sitten viimein otettua kameran käteen ja napsaamaan pari kuvaa marsuista, joten ajattelin, että miksen tekisi kuulumispostausta.
Viimeaikoina olen jostain syystä ollut ihan hukassa kameran kanssa, joten antakaamme laadulle anteeksi :D

Vilho


Vilhon hampaat on kasvanut ihan sika hyvin. Pystyy jo syömään porkkanaakin, joten nou hätä. On se kyllä tosi ujo persoona, aina pitää olla samalla puolella häkkiä kaverin kanssa ja tuoreruuatkin ehkä juuri ja juuri uskaltaa hakea kädestä, mieluiten kyllä varastaisi kaverilta.
No mikäs siinä, ei tule Nipsun kanssa toimeen, karkailee häkin alle, ei ole rauhallisesti kun leikkaa kynsiä. Perus Vilho.
Vilho on muuten koko porukan painavin marsu, tuloksella 1145g. Luulin, että Nipsu olisi painavin, sillä se on kyllä selkästi muita isompi.



On se nätti :3



Tilli


Tillukka on ihanan sosiaalinen ja kiltti poju. Tillille ei mitään ihmeellistä kuulukkaan. Se on vaan niin ihana kun antaa leikata kynnet ja tehdä kaikki muutkin toimenpiteet täysin mutkitta. Tilli on myös porukan pienin, painolla 1068g,
Olen antanut kaikkien marsujen jaloitella marsulassa. Kerran jopa kaikkia kolmea samaa aikaa, vaikka perjaattessa vain Nipsu ja Tilli olivat kontaktissa, sillä Vilho oli karannut häkin alle eikä keksinyt, että miten tulla pois niin, että ei tarvitsisi ohittaa minua :D




Tilli ja Nipsu tulevat siis ihan ok toimeen. Annan jaloitella aina välillä samaan aikaan, mutta jalotteluviltillä Tilli aina vähän urisee Nipsulle. Nipsu ei missään vaiheessa urise Tillille takaisin, oikeastaan ignooraa Tillin, kun se urisee.
Kun vien Tillin ja Nipsun esim, huoneeseeni, tulevat ne hyvin toimeen. En tiedä johtuuko se siitä, että siellä ei ole ennestään kummankaan hajuja.



Tässä näkyy vähän marsujen kokoeroa. Vilho on vähän isompi kun tilli, ei paljoa. Nipsu on ihan valtava marsu, kun ei nuo muutkaan mitään pienikokoisia oikeasti ole.

Nipsu: Häh mitä sä duunaat?

Nipsu

Nipsu voi tosi hyvin, ja olen siitä tosi onnellinen, Nipsuhan täyttää ihan kohta kuusi. Sosiaalinen se on, mutta nukkuu paljon. Ihan normaalia semmoinen kai kun on jo ikääkin.
Nipsu painaa 1114g. Olen tosi tyytyväinen kaikkien marsujen painoihin. Nipsu on ihan hirmu iso marsu, joten en edes tiennyt, mitä odottaa :D Toivoin vain, ettei se paina ainakaan alle 900g.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti