sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kuulumisia ja kuvia

Sain nyt sitten viimein otettua kameran käteen ja napsaamaan pari kuvaa marsuista, joten ajattelin, että miksen tekisi kuulumispostausta.
Viimeaikoina olen jostain syystä ollut ihan hukassa kameran kanssa, joten antakaamme laadulle anteeksi :D

Vilho


Vilhon hampaat on kasvanut ihan sika hyvin. Pystyy jo syömään porkkanaakin, joten nou hätä. On se kyllä tosi ujo persoona, aina pitää olla samalla puolella häkkiä kaverin kanssa ja tuoreruuatkin ehkä juuri ja juuri uskaltaa hakea kädestä, mieluiten kyllä varastaisi kaverilta.
No mikäs siinä, ei tule Nipsun kanssa toimeen, karkailee häkin alle, ei ole rauhallisesti kun leikkaa kynsiä. Perus Vilho.
Vilho on muuten koko porukan painavin marsu, tuloksella 1145g. Luulin, että Nipsu olisi painavin, sillä se on kyllä selkästi muita isompi.



On se nätti :3



Tilli


Tillukka on ihanan sosiaalinen ja kiltti poju. Tillille ei mitään ihmeellistä kuulukkaan. Se on vaan niin ihana kun antaa leikata kynnet ja tehdä kaikki muutkin toimenpiteet täysin mutkitta. Tilli on myös porukan pienin, painolla 1068g,
Olen antanut kaikkien marsujen jaloitella marsulassa. Kerran jopa kaikkia kolmea samaa aikaa, vaikka perjaattessa vain Nipsu ja Tilli olivat kontaktissa, sillä Vilho oli karannut häkin alle eikä keksinyt, että miten tulla pois niin, että ei tarvitsisi ohittaa minua :D




Tilli ja Nipsu tulevat siis ihan ok toimeen. Annan jaloitella aina välillä samaan aikaan, mutta jalotteluviltillä Tilli aina vähän urisee Nipsulle. Nipsu ei missään vaiheessa urise Tillille takaisin, oikeastaan ignooraa Tillin, kun se urisee.
Kun vien Tillin ja Nipsun esim, huoneeseeni, tulevat ne hyvin toimeen. En tiedä johtuuko se siitä, että siellä ei ole ennestään kummankaan hajuja.



Tässä näkyy vähän marsujen kokoeroa. Vilho on vähän isompi kun tilli, ei paljoa. Nipsu on ihan valtava marsu, kun ei nuo muutkaan mitään pienikokoisia oikeasti ole.

Nipsu: Häh mitä sä duunaat?

Nipsu

Nipsu voi tosi hyvin, ja olen siitä tosi onnellinen, Nipsuhan täyttää ihan kohta kuusi. Sosiaalinen se on, mutta nukkuu paljon. Ihan normaalia semmoinen kai kun on jo ikääkin.
Nipsu painaa 1114g. Olen tosi tyytyväinen kaikkien marsujen painoihin. Nipsu on ihan hirmu iso marsu, joten en edes tiennyt, mitä odottaa :D Toivoin vain, ettei se paina ainakaan alle 900g.




Marsujen muutto!

Jee, vihdoin marsut muuttavat meille! Kuulosti ehkä hieman oudolta, sillä minä omistan kolme marsua, miksi ne eivät asuisi meillä? :D
Juttu on nyt niin, että marsuni ovat asuneet äidilläni tietyistä syistä. Nyt asioita on järjestelty vähän, jonka seurauksena marsut muuttavat taas minulle, joka tarkoittaa sitä, että nään marsujani paaljon enemmän :3
Olen tietenkin nytkin voinut mennä katsomaan marsuja ihan milloin vain, mutta onhan se eri asia kun saa taas kuikut arkeen.

Marsujen muuton johdosta alan ehkä postailemaankin hiukan useammin. Luonnollisestikin kun saan marsut arkeen, on paljon kivempi kirjoitella kuulumisia ja sellaista.

Marsuille on täällä varattu oma huone. Oikeastaan se on enemmänkin varasto, mutta kyllä sinne muutama marsu mahtuu.
Vielä jonkin aikaa täälläkin kuikut asustelevat aitauksissa, Kuiviketta kyllä edelleen ikävöin, ja pelastukseksi ihan lähiaikoina on marsujen uusi häkki tulossa!
Marsujen huone ei ole kovin suuri, jonka takia kovin isoja aitauksia ei oikein pysty kehittelemään. Onneksi uusi häkki on kaksikerroksinen, eli kaikki saavat suht. tilavat olot, mikä ei ole niin hyvin mahdollista aitauksien kanssa!

_______________________________

Kirjoitin tuon pätkän keskiviikkona. Juttuhan meni niin, että Nipsu tuli tänne jo keskiviikkoiltana ja asui torstaihin aitauksessa. Torstaina tuli Vilho ja Tilli, sekä uusi häkki!
Ärsyttää, kun kirjoitin tän pätkän jo, mutta tää tyhmä ei tallentanu sitä.
Voin muuten tehdä tarkempaa esittelyä uudesta häkistä, jos jotakin kiinnostaa! Kertokaa vain kommenteissa.
Laitan tähän nyt muutamia kuvia tästä ajasta, kun marsut ovat olleet täällä.


Uusi häkki kokonaisuudessaan


Nipsun kerros. Mun mielestä ihan hyvän kokoinen yhelle marsulle.

Vilhon ja Tillin kerros.


Oon tutustuttanut taas Tilliä ja Nipsua jonkin verran. Voisinkin kertoa myöhemmin lisää siitä.

"Ei vittu tääl niinku rääkätää eläimii" t. Tilli
Ja ihan kauhee muokkaus mut ilme liian kauhee :D

Hoidin myös kaikki marsut, punnitsin, leikkasin kynnet yms.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Eläinlääkärikokemuksia

Heips, nyt kirjoitan taas vähän erilaista postausta, ajattelin nimittäin kirjoittaa meidän eläinlääkärikokemuksista lyhyesti.

Meillä marsut ovat olleet melko terveitä. Hemuliakaan ei tarvinnut viedä eläinlääkärille koskaan, lukuunottamatta lopettamista tietysti. Nipsu on sitten käynyt vähän enemmän.

Ensimmäinen eläinlääkärireissu koskaan oli meillä silloin, kun Nipsun kylkeen muodostui vähän alle golfpallon kokoinen paise tai patti. Nipsu oli silloin vasta 1 vuotias muistaakseni.
Eläinlääkärissä sitten sitä tutkittiin ja sanottiin, että ei ole vielä selkoa, onko se rasvapatti vai kasvain, eli vaihtoehtoja oli kaksi. Lähettää näyte tutkittavaksi kalliisiin tutkimuksiin tai leikata se pois. Me valitsimme tuolloin leikkaamisen, sillä rasvapatti/kasvain oli silloin vielä suht. pieni ja irti sisäelimistä tms.
Tähän ratkaisuun päädyttiin, sillä ell. taisi suositella leikkaamista, juurikin patin sen hetkisen tilan takia, sillä jos se olisi myöhemmin paljastunut kasvaimeksi, olisi ollut luvassa huomattavasti isompi leikkaus. Nipsu oli tuolloin myös hyväkuntoinen nuori marsu, jonka takia mahdollisuudet leikkauksen onnistumiseen olivat ihan hyvät.
Seuraavana päivänä oli leikkaus ja hyvin se sitten menikin. Tikit olivat itsestään sulavia, eikä Nipsu missään vaiheessa tainnut reipä niitä.
Olin tuolloin muutenkin vähän hysteerinen, taisin itkeä molemmat ell. reissut. :D

Toinen asia, josta soitettiin eläinlääkärille, jäi vaan soitoksi. Nimittäin Nipsun silmään oli muodostunut kaihin tapainen siniharmaa 'kalvo'. Eläinlääkärissä sanottiin, että on melko varmasti kaihi, eikä sille voi tehdä mitään eläinlääkärissä. Kaihihan on parantumaton, mutta Nipsullahan se parantui, joten itse epäilen, että se oli sarveiskalvon tulehdus, johonhan olisi kai hyvä saada antibioottia tai silmätippoja tms.
Ei siis lähdetty eläinlääkäriin, kun siellä sanottiin, että on turhaa. En silloin osannut alkuunkaan kyseenalaistaa eläinlääkärin puheita.
Nipsu parka, on varmasti ollut silmä kipeä, kun ei saanut mitään lääkkeitä siihen :( No onneksi sentään parantui...



Taisi olla viime keväänä, kun vietin taas Nipsu eläinlääkäriin alahampaan vieressä olevan 'piikin' takia. Näin jälkeenpäin kun miettii, niin se oli mielestäni aika selkeä hammaspiikki, mutta mistäs sitä tietää.
Eläinlääkärissä sanottiin, että se on hampaan lohkeama, ja Nipsun hampaat tasattiin lohkeaman kanssa saman pituisiksi ja käsettiin vaan antaa pehmeää syötävää.
No kyllähän se taisi sitten hävitä ajan kanssa, silti en ole vielä itseni kanssa sujut siitä, oliko se hammaspiikki vai lohkeama. :D


Viimeisin eläinlääkärikerta oli syksyllä Hemulin lopettaminen.
Eli tosiaan, vietiin Hemppa ekaa kertaa eläinlääkäriin heikentyneen kävelyn vuoksi, oikeastaan kävely oli muuttunut laahaamiseksi.
Rötgenissähän sitten huomattiin, että Hemulilta on mennyt jalkojen nivelet murskaksi. Päätös oli aika selvä siinä vaiheessa, ei olisi järkeä jättää Hemulia enään tänne, kun ei pysty kävelemään ja laahaaminenkin tekee todella kipeää.
Se kerta jäi siis Hemlulin ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi.
Apua tulee ihan kyyneleet silmiin kun kirjottelen tätä vaikka lopettamisesta on jo yli puol vuotta, sen verta rakas eläin Hemuli oli.

Unohdin jo, näiden lisäksi on tietysti vähän ajankohtaisempi soitto, nimittäin Vilhon hampaista, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. En rupea siitä nyt uudelleen tähän kirjoittamaan muuta, kun että soitettiin ell. muutama viikko sitten, koska Vilhopojulta oli katkenneet etuhampaat. Ovat paranemaan päin!

</3

Olisi muutes paljon innoittavampaa kirjoittaa, jos tulisi kommentteja. xd

Eläinkaupasta?

Nyt ajattelin kirjoittaa lyhyen mielipidepostauksen ilman suurempaa kuvitusta. Aiheena eläimen ostaminen eläinkaupasta.

Ihan ensiksi sanon, että minun gerbiilini sekä kaksi marsuistani on hankittu eläinkaupasta. En kadu mitään.
Usein ajatellaan, että eläinkaupoissa eläimet tulevat joistakin tukuista tms, eläimet elävät pienissä ja melko huonoissa oloissa ihmispaljouden pällisteltävinä ja että siellä ajatellaan rahaa enemmän kuin eläintä.

Ensinnäkin, puhun nyt omista kokemuksistani. Hyvin moni asia on niin kauppakohtaista.
En kiellä, etteikö joihinkin eläinkauppoihin tule eläimiä epämääräisistä paikoista, mutta esimerkiksi Tilli ja Vilho, jotka ostin eläinkaupasta, ovat viralliselta kasvattajalta tullut eläinkauppaan. Gerbiiilini taas ovat eläinkaupan omia kasvatteja, kaikilla myös sukutaulut.
Eläimien tilat. Mitä itse olen eläinkaupoissa käynyt, on muilla eläimillä, paitsi ehkä kaneilla ollut ihan kohtuulliset. Koskaanhan ei voi olla liian isot tilat, mutta silti.
Omat gerbiilini ostin takahuoneesta luovutusikäisinä, eivät siis olleet olleet "näyteikkunassa" missään vaiheessa.
Ajatellaanko eläinkaupoissa enemmän rahaa kuin eläimiä? Siihen en osaa vastata. Mitä itse olen eläinkaupassa asioinut koskien eläimen ostoa, on minulta kysytty esim. terraarion kokoa, onko minulla riittävästi virikkeitä ja tiedänkö kys, lajista riittävästi. Kun ostin gerbiilini, myyjä kertoi gerbiileistä erilaisia asoita monipuolisesti, eikä edes puhunut mitään tuulesta temmattua.

Mitä tästä voi päätellä? Sen, että aina ei kannata ajatella, että jokainen eläinkauppa on hirveän huono valinta. Itsekin kannatan enemmän kasvattajalta ostoa, mutta silti.
Tämä asia on hyvin kauppakohtaista, jonka takia en halua yleistää.
 Itsekään en välttämättä ostaisi eläintä kuin eräästä tietystä eläinkaupasta, johtuen varmaankin hyvistä kokemuksistani kys. eläinkauppaa kohtaan. Olen saanut kaupassa asioidessani sellaisen kuvan, että ihan asiantuntevaa porukkaa on ja eläimet ovat ihan hyvissä oloissa siellä, asiallisita oloista myös kauppaan tulleet.


Pakko vielä tähän loppuun sanoa, että en siis todellakaan suosittele ostamaan eläintä, jonka alkuperästä et tiedä. Esimerkiksi Hemuli lopetettiin .perinnöllisen. nivelheikkouden vuoksi. Jos Hemuli olisi kasvattajalta tms. vastaavalta vastuulliselta henkilöltä, en usko, että oltaisiin astutettu tuollaisella perinnöllä.
Hemulistahan en muuta tiedä, kun että vanha omistaja osti kai eläinkaupasta.

Mitä mieltä te olette eläimen ostamisesta eläinkaupasta?

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Häkkihistoriaa!

Tämän postauksen tekemisessä kesti todella kaunan! :D Kuvat oli toodella vaikea löytää.

Tällä kertaa vähän erilaista postausta, aion nimittäin kertoa marsujeni häkkihistorian :)

Meillä oli reilu 3 vuotta käytössä vanhoilta omistajilta saatu n. 100 x 50cm tehdashäkki. Tiedän, että se oli pieni kahdelle marsulle, mutta olin silloin itsekin melko pieni, enkä osannut kyseenalaistaa vanhojen omistajien antaman häkin kokoa. 


Vanhoilta omistajilta saatu häkki. Joku 2010 kuva :D

Myöhemmin ostin Zooplussalta kaksikerroksisen 100 x 50 häkin ihan innoissani. Silti, marsut eivät koskaan oppineet kiipeämään ramppia pitkin yläkertaan, joten marsuilla oli periaatteessa yhtä pieni häkki.


En oikeasti löytänyt yhtäkään järkevää kuvaa tästä häkistä, joten tässä kuva zooplussan sivuilta.


Myöhemmin rupesin pitämään kerroksia vierekkäin, joka oli hyvä idea, sillä Nipsu ja Hemuli saivat periaatteessa 100 x 100 häkin. Näin pidin häkkejä vaihtelevasti n. vuoden.


Pidin näitä häkkipohjia välillä pitkittäin ja välillä poikittain.



Siirymissilta



Halusin jo pitkän tovin muutosta häkkeihin, toivoin nimittäin kompostikehikkoaitausta pressupohjalla. Lopulta isäni antoi minulle pressun, mutta kompostikehikot jäi saamatta. :D Tämä systeemi tuli käyttöön 2014 loppukesällä. Pidin tälläistä aitaushäkkiä noin marraskuuhun asti. Oli melko epäkäytönnöllinen, kun kuivikkeet valui lattialle. :D




N. marraskuussa Nipsu siirtyi asumaan loppuvuodeksi takaisin ensimmäiseen, vanhoilta omistajilta saatuun tehdashäkkiin. Onneksi Nipsu asui siinä vain kuukauden.

Siitä lähtien meillä on ollut aitaushäkit.


Lisäksi kesäisin ulkoilutan marsuja aina, kun säät sallii. Ennen käytin ulkohäkkinä tehdashäkin kalteriosaa. Marsuja ei tietenkään voinut sinne jättää ilman valvontaa. 
Nipsun ja Hemulin "5 vuotis lahjaksi" rakensimme astetta turvallisemman ulkohäkin, jota ei tarvinnut kokoaikaa vahtia. Näin marsut saivat olla pitempään ulkona.


Turvallisempi häkki. Pehmuste on häkin päällä varjostamassa. :D

Meillä marsut saavat välillä laiduntaa täysin vapaana, tietysti valvonnan alaisina.

Joskus kesällä 2012(?)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Uutisia

Heips.

Nyt mulla on kerrottavana kahdenlaisia uutisia.

Aloitetaan paremmasta. Omistan nykyään marsujen lisäksi kolme gerbiiliä. :3 Taco, Nuku ja Rico on kaikki tottuneet jo ihan hyvin täällä asustelemaan.
Gerbiilit ovat siis kaikki tyttöjä, kuusiviikkoisia tällä hetkellä. Teen myöhemmin pienen esittelysivun gerbiileille, jossa voi lukean niistä lisää.
Laitan tähän vielä muutaman kuvan gerbulapsista. Laatu nyt on mitä on, ujoista ja nopeista gerbiileistä huonossa valaistuksessa lasin läpi ei välttämättä saa aina kovin hyviä kuvia, kun en muokatakaan jaksanut yhtään.
Musta gerbiili on ehdottomasti aroin kaikista, joten siitä minulla on kaikista vähiten kuvia. Muut ovat jo melko rohkeita.








Sitten toiseen asiaan. Vilholta on katkennut molemmat etuhampaat ihan tyvestä asti. Olin aivan kauhuissani, vaikka tiesin kyllä ettei tämä nyt maailmanloppu välttämättä ole. Soitettiin eläinlääkärille varmuudeksi, sieltä tuli ohjeeksi vain odotella hampaiden kasvua ja tarkkailla marsun syömistä, sekä raastaa marsun tuoreruuat.
Onneksi Vilho on syönyt ihan hyvin. Heinää ja pellettejä poika vetelee ihan entiseen malliin, myös tuoreruokaa raastettuna.
Epäilen hyvin vahvasti, että hampaiden lähdön syynä on kaltereiden pureskelu. Tätähän Vilho nimittäin harrastaa melko ahkerasti, tosin vain sitä aitaussivua, jonka toisella puolella on Nipsu.
Olen yrittänyt miettiä, miten saisin herran lopettamaan sen aidan jyrsimisen, mutta se on vielä mietintävaiheessa.

Viikonloppuna marsuilla oli siivouspäivä. Siivouksen ajan marsut olivat tällisissä viritelmissä. Nipsu siis vapaana, loput vanhassa tehdashäkin alaosassa. Tämmöinen järjestely, koska Nipsu ei karkaile, kun se on vapaana, joten sitä voi hyvin mielin pitää vapaana silmälläpitäen, kun siivoilee.

Eivät oikeen tykänneet olla pienessä tehdashäkissä.