sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Hengissä ollaan

Heips taas kaikille pitkästä aikaa.

Blogi ollut hiljaiselolla, tosiaankin johtuen omista menoistani! Kotiuduin hetki sitten ihalta leiriltä, ja nyt muutaman päivän kotona, sitten Tokioon.
Hirveästi ohjelmaa ja tekemistä ennen lähtöä, joten takaisin rytmiin blogi palaa, kunhan palaan Japanista!

Halusin vain ilmoittaa, etten ole lopettanut blogia tai mitään vastaavaa, mutta menot painaa päälle.

Marsuille ja muille elikoillekin kuuluu hyvää, ihan normaalia. Nyt eivät ole juuri ulkoilleet, kun olen ollut poissa. Yritin kumminkin pitää poikia ulkona oikein urakalla juuri ennenkuin lähdin.

Tän marsun kanssa saa aina olla tarkkana siitä, ettei ole pienintäkään rakoa missään ja kaiken täytyy olla tukevaa tai tämä poju laittaa sisustuksen uusiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti