Silloin kun mun oma, rakas Hemulini kuoli, yritin löytää tavan olla itseni kanssa sujut asian kanssa ja sitä kautta päästä yli tapahtuneesta. No, minä en ainakaan varmaan koskaan tule löytämään tapaa 'olla sujut' Hemulin kuoleman kanssa.
Aina sitä miettii, elikö se kuollut kuikkuni hyvän elämän, miten olisin voinut tarjota paremman elämän sille ja että se olisi ansainnut parempaa. Mutta tehty mikä tehty, pakko vain hyväksyä asiat niinkuin ne on. Omaan suruuni ei auta mikään muu kuin aika. Vieläkin, ja varmaan hyvin pitkälle tulevaisuuteen itken Hemulin perään välillä.
Olen miettinyt Nipsun kuolemaa ja sitä, miten pääsen siitä yli. Se on ihan turhaa miettiä marsun kuolemaa ennenkuin se tapahtuu, se on vain ylimääräistä surua. Itse olen jo vuodet itkenyt Hemulia ja Nipsua, muistan hyvin, kun joskus kymmenenvuotiaana pidin niitä sylissä ja itkin sitä, että joskus ne lähtevät.
Löysin koneeltani viime syyskuussa eli heti Hemulin kuoleman jälkeen tehdyn videon. Päätin laittaa sen nyt tähän. Siinä on siis matskua Hemulista sen elinvuosien ajalta, eli 2009-2014.
Oli tällä postauksella pieni pointtikin, eli mulla on koneellani jonkun verran marsuvideoita, joita olen tehnyt vain tekemisen ilosta, niinkuin tämänkin videon. Eli haluatteko, että julkaisen niitä silloin tällöin, vai jätänkö ne koneelleni omaan käyttööni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti