keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ärsyyntynyt omistaja

Eilen, kun tulin koulusta kotiin, olivat marsut riehumassa lattialla. C-vitamiinipelletit oli syöty kaikki ja koko marsula oli täynnä kakkaa ja heinää.
En tiedä kauanko marsut olivat olleet vapaalla jalalla, lähes vuorokauden, jos olivat heti karanneet, kun lähdin sieltä.
Heräsi kysymys, miten nuo elukat pääsivät ulos häkistään. Häkin oikealla reunalla oli liukuovi sen verran auki, että siinä oli marsunmentävä aukko. Ei ole muuta vaihtoehtoa, kun että olen huolimattomuuttani jättänyt liukuoven rakoselleen, jonka marsut kyllä osaavat suurentaa työntämällä ovea.

Marsut saavat olla vapaana tietyllä ajalla, mutta ei ympärivuorokautisesti. Näin takaan marsujen turvallisuuden. Nytkin marsut olisivat halutessaan voineet tulla huoneeseeni, jossa on yhtä sun toista johtoa ja muuta vaarallista.
Lisäksi en yhtään pidä siitä, että marsula näyttää poikien ulkoilun jälkeen kuin joltain navetalta. Tätähän ei tapahdu, kun marsut ulkoilevat hallitusti tietyn ajan.
Näköjään pojat eivät pidä ajatuksesta hallittu jaloittelminen. :D
No, päätin siitä lähtien olla varovaisempi ovien kanssa.

Kun tänään tulin koulusta kotiin, ette arvaakaan mikä minua kotona odotti. Kaksi riekkuvaa marsua, jotka olivat laittaneet oikein urakalla ranttaliksi.
Aluksi kiinnitin huomioni vain marsuihin, joista toinen seisoi rojukasan päällä ja toinen kipitti häkin alle minut nähdessään.
Sitten kiinnitin huomiota siihen järkyttävään sotkuun, minkä V ja T olivat saaneet aikaan. Huomasin lattialla myös kynsisakset, jotka olin eilen unohtanut lattialle. Sitten kiinitin huomiota marsujen pellettipurkkeihin... Marsujen suosima Genesis-purkki oli jotenkin onnistuttu kaatamaan ja pellettejä oli ympäri ämpäri. Keräsin pelletit kasaan ja huomasin, että eihän niitä näin vähän pitäisi olla. Niitä siis näköjään luvatta syöty ihan urakalla... Ei kiva, kun ovat melko rasvaisia, jonka takia saavat niitä rajallisesti nytkin.

Juuri tälläisten asioiden takia en pidä marsujani vapaana 24/7 tai ilman valvontaa/tarkistuksia. Toivotaan, ettei enää kolmatta kertaa tätä tapahdu. Ainakin aion laittaa kaikki pelletit ja muut luvattomat visusti marsujen ulottumattomiin. En kyllä oikeasti enään kolmatta kertaa halua.

Se laittoi taas miettimään, miten marsut ovat taas päässeet ulos. Yhden kerran jos tapahtui, sen voin laittaa huolimattomuuden piikkiin. Toista kertaa en. Ihan varmasti suljin marsuilta ovet. Oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että marsut ovat itse oppineet avaamaan ovet. Ja se ei ole hyvä juttu ollenkaan.

Katsotaan nyt, miten tämä lähtee tästä raiteilleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti