perjantai 24. huhtikuuta 2015

Marsujen koti



En ole koskaan kertonut tarkemmin häkistämme. Teen sen tässä postauksessa, joten jos kiinnostaa, jakta lukemista.

Meidän kaksikerroksinen, 190 x 85 häkki on itsetehty. Suosittelen tekemään itse häkin, voi päättä kaikki koot itse, sekä tehdä häkin sen näköiseksi mistä pitää.
Mielestäni tämä häkki on itsetehdyksi melko hieno, enkä itse todellakaan osaisi yksin. :D
Kyllähän tämmöinen häkki hieman kädentaitoa vaatii, mutta ei se mahdottomuus ole. En kauheasti häkintekoon osallistunut, koska olen aikamoinen rähmäkäpälä tämmöisten asioiden suhteen. Haha, teko nyt vaan sujui paremmin hieman osaavammilta tahoilta.

Häkki on tehty puusta ja pohjat puuvanerista. Pohjat on helppo siivota, kun voi vetää ne pois pesua varten.
Siinä on myös katto, joka aukeaa kahdessa osassa. Katto on kätevä, kun sen saa pysymään yläasennossa. Olisin ehkä jättänyt kattoikkunat pois jälkikäteen ajatellen, koska jos niitä ei olisi, voisi häkin päälle laittaa monipuolisemmin tavaraa.






Tuo vipu, jonka avulla  katto pysyy yläasennossa on ollut tosi kiva!


Jos joku tekee häkin itse, suosittelen liukuovia! Minulle ehdotettiin liukuovia, ja aluksi vieroksuin hieman ajatusta, koska en ollut nähnyt häkeissä liukuovia, mutta ovat olleet ihan sika kätevät!
Ne on helppo irrottaa kiskoistaan esim. siivousta varten, ovat helppokäyttöiset ja kätevät.
Vievät myös vähemmän tilaa, kuin "tavalliset" ovet, sillä niitä ei tarvitse avata mihinkään suuntaan.






Kaikissa päädyissä on verkot, niin saa juomapullot yms. kiinnitettyä helpommin.

Häkki on ehkä vähän normaalista poikkeava, mutta olen ollut tyytyväinen.
Se on siis ns. neliosainen, joka helpottaa siivoamista ja häkin siirtelyä. Jos esimerkiksi haluan siirtää häkin paikkaa marsulassa, mutta tuntuu ettei iso häkki käänny pienessä huoneessa, niin yleensä irrotan ruuvarilla nopsasti häkin kahteen osaan ja siirrän koko roskan kahtena osana. :D
Alaosissa on pyörät, jotka helpottavat myös.
On ollut kyllä minun käyttööni kaikin puolin kiva häkki. Eniten itse pidän ovista ja siivouksen helppoudesta.

+ helppo siivota
+ tilava
+ ilmava
+ helpot ovet
+ kokoonsa nähden helppo kuljettaa ja siirtää

- painava (tehty puusta)
- kerroksien keskiosassa kohta, (vedettävien levyjen väli) johon ei saa puruja niin hyvin.

Eipä mulla nyt muuta mieleen tule. Kokonaisuudessaan helppokäyttöinen ja tilava häkki. :)



4 kommenttia:

  1. Niin hieno ja kätevän oloinen! Hyvä idea tuo että pohjat saa vedettyä pois. Hirveä hinku olisi jo päästä rakentamaan omaa uutta häkkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja niin, ainakin minulle se on tälläisessä häkissä melko ehdotonta. Haha :D

      Poista
  2. Ihan huikea häkki! O.O Hurjan mainio toteutus ja varmasti possutkin tykkäävät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos! :D Ja uskoisin että pitävät, kun Nipsu sai koko yläkerran itselleen ja alakerran kuikuilla on hyvät mahdollisuudet ravata häkistä lattialle ja toisinpäin. ;)

      Poista